^KARIES

Hevosen yläposkihampaissa ja etuhampaissa on erityinen rakenne, jota kutsutaan infundibulaksi. Tämä on muodoltaan puolikuumainen ja kuppimainen ”onkalo” hampaan sisällä, joka on täyttynyt hammassementistä, ja sitä ympäröi hampaan kiille. Infundibuloiden yläosat näkyvät hampaan purupinnalla puolikuumaisina kellertävinä kuvioina.
Infundibulat löytyvät vain yläposkihampaista ja niitä on kaksi kappaletta per poskihammas. Etuhampaassa yksi per hammas.

Infundibuluminen hypoplasia

Useimmilla hevososilla infundibulumin sementti ei ole täyttänyt kuppimaista rakennetta täysin ja tämä johtaa onteloiden muodostumiseen infundibulan sementtiin. Tätä tilaa kutsutaan usein infundibulaariseksi hypoplasiaksi.
Se on yleinen anatominen muunnos eikä itsessään ole sairaus. Infundibulumin epätäydellinen täyttyminen on kuitenkin edellytys infundibulaarisen karieksen kehittymiselle.

Infundibulaarinen karies

Infundibulan epätäydellinen täyttyminen ja vaikeasti puhdistuva rakenne mahdollistavat ruoan ja bakteerien kertymisen infundibulumiin. Kariesta aiheuttavat bakteerit hajoittavat happoja tuottaessaan hampaan kovakudoksia. Tätä prosessia kutsutaan infundibuaariseksi kariekseksi, joka on eräänlainen hammaskarieksen muoto.

Oireet

Useimmilla hevosilla varhaisvaiheen tai lievä infundibulaarinen karies ei aiheuta oireita.
Edetessään karies voi aiheuttaa kipua tai johtaa hampaan halkeamiseen.
Mahdollisia oireita:

• rehun pudottelu (quidding)
• pahanhajuinen hengitys (halitoosi)
• lisääntynyt syljeneritys
• laihtuminen
• muutokset syömiskäyttäytymisessä
• Ensimmäisen poskihampaan infundibulaarinen karies voi aiheuttaa epämukavuutta useammin koska hammas lähemmässä kontaktissa kuolaimen kanssa.

Epänormaali syömiskäyttäytyminen tai työskentelyyn liittyvät ongelmat voivat johtua hammassairaudesta ja ne tulee tutkia huolellisesti.

Useimmissa tapauksissa karies havaitaan ennen oireiden kehittymistä hammastarkastuksessa.

Karies on usein hidas prosessi, ja hammas pyrkii suojaamaan itseään. Kun hammasydin (pulpa) stimuloituu bakteerien läheisyydestä, hammas muodostaa lisää korjaavaa dentiiniä pulpan ja ontelon väliin.
Infundibulaarinen karies voidaan ajatella kilpailuna bakteerien ja hampaan välillä. Ongelmia syntyy, kun karies etenee dentiiniä nopeammin.

Tämä voi johtaa:

• pulpan tulehdukseen (pulpiitti)
• pulpan kuolioon
• infektion leviämiseen poskionteloihin
• poskiontelotulehdukseen

Jos hampaan rakenne heikkenee liikaa, se voi murtua, mikä lisää riskejä ja oireita.

Diagnostiikka

Diagnoosi tehdään perusteellisella hammastutkimuksella rauhoituksessa käyttäen hammastähystintä (suun endoskooppia).
Tyypillinen löydös on epänormaali ontelo yläposkihampaiden purupinnalla.

Karieksen syvyyden arviointiin voidaan käyttää apuna hammasröntgeniä tai CT-kuvausta.
Nämä voivat auttaa määrittämään, kuinka paljon hammasta on vaurioitunut pinnan alapuolella.

Hoito

Hoidon päätavoite on estää komplikaatiot ja pysäyttää karieksen eteneminen.
Hoito päätetään tapauskohtaisesti.
Toimenpide tehdään yleensä klinikalla, hevonen seisten ja rauhoitettuna.
Hoidon aikana:

• kaikki karies poistetaan
• ontelo puhdistetaan ja desinfioidaan
• ontelo täytetään yhdellä tai useammalla täytemateriaalikerroksella rakenteen palauttamiseksi.

Nykysuosituksen mukaan infundibuloita paikataan, kun purupinnalta on nähtävissä, että reikiintyminen on levinnyt infundibulan kiilteeseen purupinnalla. Mutta paikkaustarve arvioidaan myös reiän syvyyden mukaan.
Paikkauksen tarve on yleensä yli kymmenenvuotiailla hevosilla, mutta poikkeuksiakin on.
Infundibulaarinen karies luokitellaan asteittain 1, 2, 3, 4, ja 5.
1 asteen kariesta ei yleensä vielä tarvitse paikata, 2–4 paikataan. 5 asteessa hammas täytyy röntgenkuvata, jotta voidaan arvioida, onko hampaassa juuritulehdus ja onko poisto enää ainoa hoitovaihtoehto. Tarvittaessa hammas röntgenkuvataan aiemmin.
Hampaan paikkaus vaatii eläinlääkäriltä erikoiskoulutuksen-, välineet sekä materiaalit. Emme tee paikkauksia talliolosuhteissa. Infundibulan puhdistus, poraus ja valmistelu vie aikaa riippuen kuopan syvyydestä ja muodosta. Materiaalit ja välineet ovat hintavia ja niitä kuluu enemmän, kun vertaa esimerkiksi ihmisten hampaan paikkaamiseen.
Toimenpide ei yleensä aiheuta kipua ja näin ollen hevonen ei tarvitse sairaslomaa.

Jos karies on edennyt liian pitkälle ja saavuttanut juurikanavat tai hammas on murtunut pahasti, hampaan poisto voi olla tarpeen.

Seuranta

Säännölliset hammastarkastukset ovat erittäin tärkeitä.
Täytemateriaalit kuluvat ajan myötä yhdessä muun hammaskudoksen kanssa.
Jos täyte löystyy tai murtuu, se voidaan korjata tai uusia osittain.
Pysyykö paikka? Mitä, laajempi reikä on ollut, niin sen hauraampi paikka on murtumaan. Paikkausaineita on useita erilaista ja sen valinta riippuu reiän syvyydestä ja laajuudesta. Yleisin ongelma on, että pintapaikka halkeaa tai murtuu kun se on kulunut jauhamisen myötä. Pintapaikka on suhteellisen helppoa korjata hammastarkastuksen yhteydessä. Paikat saattavat pysyä vuosia, mutta tarkoitus on, että ne kuluvat samaan tahtiin hampaan kanssa.

Perifeerinen karies

Hevosen poskihampaan ulkopinta koostuu sementistä. Perifeerinen karies esiintyy poskihampaissa hampaan ulkopinnassa reunoilla, sementissä. Syytä kariekseen voivat olla ruokintaperäisiä kuten esimerkiksi sokeripitoiset rehut. Syljen laatu ja pH-arvo laskee esimerkiksi silloin, kun heinän syöntiaika on liian lyhyt tai ruokintaväli liian pitkä. Myös purennan ongelmat ja esimerkiksi kipeä hammas suussa lisäävät perifeeristä kariesta, kun hevonen välttelee syömistä kipeällä leukapuoliskolla.
Perifeerinen karies esiintyy jo puhjenneessa kruunussa eli ienrajan alla oleva sementti on tervettä, joka puhkeaa esille hitaasti, kun hammas työntyy ulos ikenestä noin 2–3 mm vuodessa.

Hoito:

• Syyn selvittäminen
• Suun huuhtelu päivittäin vedellä
• Fluorilakkaus hammashoidon yhteydessä
• Hampaan pinnoitus
• Vähäsokeriset rehut ja heinä

 

Purupinnan karies

Perifeerisen karieksen leviäminen purupinnan sementtiin ja muihin rakenteisiin
Sama hoito, kun perifeerisellä karieksella.

Säännöllisellä hammashoidolla pystytään puuttumaan tarpeeksi ajossa karieksen leviämiseen hampaistossa. Perifeerinen karies esiintyy vain hampaan sementissä, joka on puhjennut ienrajasta. Eli ikenen suojassa oleva sementti on tervettä, joten kun asianmukaisella kotihoidolla ja syyn selvittämisellä voidaan tähän puuttua ja saada karieksen eteneminen hidastumaan tai loppumaan kokonaan.

 

EOTRH

Hevosten odontoklastinen hampaan resorptio ja hypersementoosi (EOTRH) on yleinen hammassairaus, joka vaikuttaa erityisesti vanhempien hevosten ja ponien etu- ja kulmahampaisiin. Poskihampaat voivat toisinaan myös olla mukana.

Vaikka joillakin roduilla esiintyvyys on suurempi (esimerkiksi islanninhevosilla), ei ole rotua, jossa sairautta ei olisi havaittu. EOTRH on laajasti tunnistettu ja tutkittu, mutta sen perimmäinen syy on edelleen epäselvä. Useita mahdollisia syitä – kuten immuunivälitteiset, biomekaaniset ja infektioperäiset tekijät – tutkitaan parhaillaan.

EOTRH:n alku ja varhaiset vaiheet jäävät usein huomaamatta, kun taas edenneet vaiheet voivat aiheuttaa voimakasta kipua ja epämukavuutta hevoselle. Patologisesti sairaus voi ilmetä monella tavalla, vaihdellen sementin liikakasvusta (hypersementoosista) puhtaaseen hampaan resorptioon. Tulehdus on usein sairauden toissijainen piirre ja monissa tapauksissa lisää merkittävästi hevosen kipua.

Ikenet ja muut kudokset, jotka kiinnittävät hampaan leukaluuhun, voivat myös vaurioitua ja tulehtua sairauden edetessä.

EOTRH on histopatologinen diagnoosi, joka kuvaa hammaskudosten ja niitä ympäröivien rakenteiden tyypillistä reaktiota. Diagnoosi ei kuitenkaan kerro sairauden alkuperäisestä syystä. Siksi on mahdollista, että useat eri syyt tai sairausmekanismit voivat johtaa samaan kliiniseen kuvaan.

Kliininen kuva ja oireet

Useimmilla sairastuneilla hevosilla omistajat eivät huomaa selkeitä oireita. Tämä ei johdu siitä, että EOTRH ei olisi kivulias, vaan siitä, että hevoset ovat erittäin taitavia peittämään kroonista (hammas)kipua.

Mahdollisia oireita ovat esimerkiksi:

• Hidas tai vaikeutunut syöminen
• Lisääntynyt syljeneritys
• Haluttomuus juoda kylmää vettä
• Pahanhajuinen hengitys
• Haluttomuus hyväksyä suukapulaa tai kuolaimia
• Kielen työntyminen hampaiden väliin tai ulos suusta
• Suu auki ratsastuksen aikana
• Kyvyttömyys purra tai pureskella kovaa ruokaa etuhampailla (esim. ns. “porkkanatesti”, ei tieteellisesti vahvistettu)
• Käytösmuutokset, kuten ärtyisyys, vetäytyminen tai heikentynyt sietokyky
• Harvinaisissa edenneissä tapauksissa laihtuminen
• Ruokaa jää etuhampaiden väliin
• Runsas hammaskiven muodostuminen
• Tulehtuneet, reaktiiviset tai vetäytyneet ikenet (paljastaen enemmän hammasta)
• Pienet fistelit eli märkäkanavat ikenissä (näkyvät usein punaisina pisteinä)
• Etuhampaiden paksuuntuminen ikenen alapuolella (sipulimainen laajentuminen)
• Löystyneet tai murtuneet etuhampaat

Diagnostiikka

Alustava diagnoosi voidaan tehdä, jos yksi tai useampi edellä mainituista oireista esiintyy yhdessä kliinisten löydösten kanssa.

Vaikka röntgenmuutokset ovat usein tyypillisiä EOTRH:lle, sairauden todellinen laajuus ja vakavuus voidaan määrittää vain histopatologisella tutkimuksella.

Röntgenkuvaus antaa kuitenkin arvokasta tietoa hoidon suunnittelua varten, vaikka kliiniset löydökset ovatkin aina ensisijaisia.

Hoito

Tilapäistä helpotusta voidaan saada tulehduskipulääkkeillä.

On kuitenkin tärkeää korostaa, että hampaan poistamista lukuun ottamatta EOTRH:lle ei tällä hetkellä ole tunnettuja parantavia hoitoja lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.

Tämän vuoksi yksi, useampi tai jopa kaikki etuhampaat voidaan joutua poistamaan.

Vaikka kyseessä on invasiivinen toimenpide, kirurgiset komplikaatiot ovat harvinaisia. Leikkauksen jälkeinen hoito liittyy yleensä haavanhoitoon ja kivunhallintaan. On kuitenkin muistettava, että etuhampaiden poistaminen on merkittävä toimenpide, koska ne ovat tärkeä osa hevosen normaalia syömistä.

Useita vaihtoehtoisia hoitoja on ehdotettu, mutta toistaiseksi mikään niistä ei perustu vahvaan tieteelliseen näyttöön.

Jälkihoito

Hevonen on usein jo ennen leikkausta alkanut käyttää huuliaan enemmän laiduntamiseen, koska etuhampaat ovat liian kipeät toimimaan normaalisti.
Siksi monet hevoset pystyvät syömään jo muutaman tunnin kuluttua hampaan poistosta.
Ensimmäisinä päivinä leikkauksen jälkeen tulisi:

• välttää automaattisia juoma-automaatteja
• välttää heinäverkkojen käyttöä

Jos hevonen on laitumella, sille tulee tarjota lisäkarkearehua ruohon lisäksi.

Huomioitavaa

Monet EOTRH:n piirteet ovat edelleen epäselviä. On kuitenkin yleisesti hyväksyttyä, että kyseessä on etenevä ja kivulias sairaus.Nykyisen tiedon perusteella tehokkain hoito on usein sairastuneiden hampaiden poistaminen, riippuen kliinisestä tilanteesta.Noin 85 % omistajista (luku ei vielä ole tieteellisesti vahvistettu) kertoo hevosen käyttäytymisen parantuneen leikkauksen jälkeen. Hevosia kuvataan usein energisemmiksi, aktiivisemmiksi ja vähemmän ärtyneiksi.

Jos kaikki etuhampaat poistetaan, hevonen saattaa joskus pitää kielenkärkeä hieman ulkona suusta. Harvoin tämä aiheuttaa pieniä ongelmia.

Paras henkilö neuvomaan oikeasta hoidosta ja pitkäaikaisesta seurannasta on hevoshammashoitoon perehtynyt eläinlääkäri.

 

HAMMASVÄLITULEHDUS (DIASTEMA)

Hammasvälitulehdukset (diastema) ovat hyvin yleisiä lämminverisillä hevosilla, nuorilla ja vanhemmilla hevosilla.
Kun purentamekaniikka (purentakaava) ei ole normaali. Hammas voi siirtyä pois hammasrivistöstä ja hampaiden väliin muodostuu hammasväli eli diastema. Hammasväleihin kertyvä rehu painuu limakalvoa vasten hammasvälissä, alkaa käymään ja aiheuttaa tulehduksen.
Jos hammasväliä ei puhdisteta ja hoideta voi tulehdus levitä hampaan kiinnityskudoksiin ja edetä juurialueelle aiheuttaen juuritulehduksen ja tuhota hampaan. Tulehdus voi myös edetä pään onteloihin aiheuttaen tulehduksen siellä.
Hammasvälitulehduksen syy
Kun hammasvälitulehdus on todettu, selvitetään syy, miksi hammas on liikkunut pois paikoiltaan ja/tai onko jokin muu syy hammasvälin laajentumiselle.
Syitä hammasvälitulehdukseen voi olla useita. Yksi hammas voi olla korkeampi kuin muut poskihampaat, purupinnan poikittaisharjanne voi olla ylikorostunut, hevosella voi olla ahdas suu, ylimääräiset hampaat jne. Hammasmurtuman seurauksena hevonen voi kivun vuoksi yrittää olla purematta kipeällä hampaalla. Myös perifeerinen karies voi syövyttää hammasväliä ja altistaa diasteman syntymisille.
Hammasvälitulehduksen hoito
Rehutaskuihin pakkaantunut rehu puhdistetaan erikoisvälineillä ja huuhdellaan puhtaaksi. Hammasvälin syvyyden ja muodon mukaan limakalvoihin laitetaan väliaikainen ”paikka” eli massa, joka estää rehun kertymisen hammasväliin ja antaa limakalvon parantua rauhassa.
Tulehtuneen hammasvälitulehduksen hoitosuunnitelma koostuu yleensä 2–4 kerrasta, jolloin huuhtelu ja puhdistus toistetaan 3–6 viikon välein riippuen hevosen voinnista.
Puhdistuksen ja paikkauksen lisäksi purentaa muokataan ja hiotaan tarvittaessa vastinhampaiden korkeuseroja, jotta ne ei työntäisi rehua hammasväliin. Purupinnalta saatetaan myös uurtaa hammasväliä, joka edesauttaa, ettei rehua kerry hampaan väliin.
Joskus joudutaan tekemään ns. laajempi avarrus, jolloin kahden hampaan väliä laajennetaan niin, että pakkaantunut rehu saadaan pois.
Lisäksi hammas voidaan ns. silloittaa, jolloin hammasvälin edessä olevaan hampaaseen tehdään ns. paikka ja kavennetaan hammasväliä, jotta rehu ei pääse kertymään siihen.
Hammasvälin pehmytkudoksen tulehdus on todella kivulias sairaus ja vaikuttaa hevosen kykyyn pureskella, saattaa aiheuttaa vihlontaa ja vaikuttaa suorituskykyyn.
Jos diastemaa ei hoideta, rehu voi päästä hampaan kiinnityskudokseen asti aiheuttaen juuritulehduksen ja sen myötä hampaan tuhoutumiseen, jolloin hampaan poisto on ainoa hoitokeino.

Hammasvälitulehduksen oireita voi olla:
– Pahanhajuinen suu
– Rehupallojen tiputtelu
– Heinien dippaaminen veteen
– Huono juominen
– Heinien syömättä jättäminen
– Puolierot kuolaintuntumassa
– Runsas kuolaaminen
– Kipukäyttäytymismuutokset
– Posken epämääräiset turvottelut
– Leukojen vääntely